Uutiset


Julkaistu , julkaisija

3D-hanke viiden parhaan joukkoon Euroopan komission kilpailussa

 

sasky

 

SASKY koulutuskuntayhtymä kipusi viiden parhaan joukkoon omassa kategoriassaan Euroopan komission Euroopan laajuisessa RegioStars Award -kilpailussa. Saskyn lisäksi hankkeessa olivat mukana Tampereen teknillinen yliopisto (TTY) ja Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK). 

Vuosittain järjestettävässä EU:n RegioStars -kilpailulla haetaan hyviä toimintamalleja alueelliselle kehittämiselle ja nostetaan esiin innovatiivisia hankkeita. 3D-tulostuksen yhteistyöhanke kilpaili kategoriassa Smart Specialisation for SME innovation (pk-yritysten innovointia tukeva älykäs alueellinen erikoistuminen).

Yksi tärkeimmistä hankkeen saavutuksista on ollut eri koulutusasteiden vahva yhteistyö.

3D Boost ja 3D Invest -hankkeissa on muodostettu 3D Pirkanmaa -verkosto, joka säännöllisillä yhteydenotoilla jakaa tietoa ja osaamista sekä kehittää verkoston toimintaa mm. investoimalla monipuolisesti uusiin 3D-tulostusympäristöihin. Käytössä on muovi-, metalli- ja keraamisia tulostusmateriaaleja. Rahoittajana 2,3 miljoonan kokonaisbudjetille on ollut Pirkanmaan liitto EAKR -hanketuilla.

Lähde: Pirkanmaa

Lue koko viesti
Lisätietoja:: 3d-tulostus, eu, sasky