Julkaistu , julkaisija

FLUX - laserleikkuri - sarjavalmistus ja kaiverrusjigi

Tämä on opas ja pieni prosessikuvaus kaiverrusjigin käyttämiseen yhdessä FLUX laserleikkurin kanssa

Joskus laserleikkauksen kanssa tulee eteen tilanne missä halutun lopputuloksen saavuttamiseksi joudut käyttämään kappaletta pois leikkurista ja/tai toistamaan samaa työtä useampaan kappaleeseen. Tämän vuoksi joudut varmistamaan, että kappale(et) ovat joka kerta kohdistettu oikein. Beam Studio ei sisällä toistuvaan kohdistamiseen riittävästi työkuja, joten ongelmaa pitää hiukan kiertää.

Esimerkiksi yksilöityjen nimikylttien valmistaminen voi olla helpompaa useassa vaiheessa. Vaiheet voivat esimerkiksi sisältää kappaleen leikkauksen irti alustasta, tämän jälkeen maalauksen ja/tai koristelun ja lopuksi nimen kaiverruksen. Erotellut työvaiheet voivat helpottaa jos kappaleita tulee valmistettua useasti, mutta harvemmin. Tällöin pystyt valmistamaan maalattavia aihioita valmiiksi, joka vähentää eri työvaiheiden aloitus- ja siirtymäaikoja. Voit käyttää alkuperäistä levyaihiota mistä nimikyltit on leikattu pois uudelleen ja pitää sen avulla kyltit oikeassa paikkaa tai valmistaa kohdistukseen erikseen jigin.

Jigi voi olla tässä tapauksessa esimerkiksi vaneri tai akryylilevy mikä kohdistetaan leikkurissa mekaniseen kiintopisteeseen. Esimerkiksi leikkauspohjallisen nurkkaan. Tämän jälkeen tulee sinun piirtää vektoripiirto- tai mallinnusohjelmaan tekstin tai kaiverrettavan tiedon bounding boxi (leikkaustiedon äärimitat) erillisenä suorakaiteena, jonka koko on vakio. Tämän bounding boxin sisälle voit rajata ja kohdistaa vektoripiirto- ja mallinnusohjelmistoissa sisältöä huomattavasti tarkemmin mitä Beam Studiossa. Voit viedä tämän suorakaiteen ja sen sisällä olevan tekstin Beam Studioon ja antaa suorakaiteen vasemman ylänurkan sijainnin haluttuun paikkaan. On myös suositeltavaa kaivertaa tämä sijaintitieto ja bounding boxin mitta jigiin, jos käytät sitä toistuvasti. Tällöin sinun ei tarvitse määrittää tai muistaa kaiverruspaikoitusta jigejä vaihtaessa. Ennen kaiverrusta tulee bounding box piilottaa näkyvistä, jottei se tule merkatuksi kappaleeseen.

Oma projektini

Omassa projektissani minun tuli kaivertaa näppäimistön näppäinhattuihin merkinnät. Tässä ongelman asetti merkintöjen sijoittuminen juuri oikeaan paikkaan toistuvasti hattujen vaihdon jälkeen. Jos merkintöjen äärimitat olisivat olleet aina samat ja näppäinhattu aina samassa paikassa, olisit työ ollut yksinkertainen. Mutta koska yksittäistenkin merkkien äärimitat vaihtelevat olisi kohdistaminen ollut vaivalloista pelkän Beam Studion avulla. Käyttämäni Rhinoceros-mallinnusohjelma ymmärtää tekstien ja merkkien keskipisteen, jonka avulla ne voidaan toistuvasti kohdistaa määrittämäni suorakaiteen keskipisteeseen.

Toteutus

Ensimmäinen työvaihe sisälsi suorakaiteen muotoisen kappaleen leikkaamisen 4mm koivuvanerista. Tämän kappaleen mitoilla ei juurikaan ole merkitystä, mutta mitä isompi kappale on, sitä helpompi se on sijoittaa leikkausalustalle oikeaa asentoon. Siirsin leikkaamani levyn leikkausalustan vasemaan alakulmaan ja kohdistin suorakaiteen pidemmän sivun leikkausalustan kehystä vasten. Tämä jälkeen leikkasin näppäinhatuille aukot ja kaiversin niiden mittatiedot levyyn. Kuten aiemmin kirjoitin, on näiden tietojen pitäminen levyllä/jigillä hyödyllistä.

Seuraavaksi mallinsin Rhinocerosissa näppäinhatulle tulevan merkin ja siirsin sen aiemmin määrittämäni neliön sisälle. Jos malinnusohjelmassa mallintaa neliön ja merkin omille kerroksilleen on niiden käsittely helpompaa Beam Studiossa. Merkin ja neliön siirto Beam Studiolle tapahtui *.DXF-tiedostoformaatin avulla.


Kuva 1. Fontti ja sijoitukseen käytetty neliö.

Tämän jälkeen siirsin viivatiedot annettuun koordinaattiin, joka tässä tapauksessa oli X-80 ja Y-325. Nämä siis etäisyyksiä kotiasemasta (vasen yläkulma). Vaikka kuvassa viivatiedot näyttäisivät olevan väärässä sijainnissa, tulee silti koordinaatistoon luottaa, eikä lähteä siirtämään niitä käsin.


Kuva 2. Viivatiedot Beam Studiossa oikeassa sijainnissa.

Ja koska tuomassani tiedostossa sijoitukseen käytetty neliö ja merkki olivat eri kerroksessa oli ylimääräisen neliön piilottaminen helppoa. Allaolevassa kuvassa näkyy kaiverrukselle antamani parametrit. Tässä laserin kaiverrusteho poikkeaa hiukan akryylille määritetystä oletustehosta. Näppäinhatut on valmistettu PBT-materiaalista ja akryyli-profiilin oletustehon merkkausjälki on vain lievästi sulanut. Kasvatettu teho polttaa muovia ja merkkausjälki on hiiltynyt.


Kuva 3. Kaiverrusparametrit valmiina työstöön.

Lopullinen kuvio näkyy näppäinhatussa selkeästi ja merkkausten toistettavuus on helppoa. Isoin työ tapahtuu 3D-mallinnusohjelman puolella minkä tehtävä on varmistaa merkin keskitys neliöön.


Kuva 4. Lopullinen kuvio hatussa.

Parhain terveisin, 
keijo_johansson
Keijo Johansson- Maker3D


Tämä viesti on suljettu. Siihen ei voi enää lisätä kommentteja.