Julkaistu , julkaisija

MESSUKUTSU – ALIHANKINTA 2019

aliha

Nyt on taas se hetki vuodesta kun on aika tavata Tampereella järjestettävillä Alihankintamessuilla. Löydät 24-26.9 meidät jälleen tutulta C7 riviltä, mutta tällä kertaa muutaman pykälän edestäpäin osastolta C719. Samalla osastolla myös Hetitec Oy.

Toimintamme uudistuu ja kehittyy vauhdilla. Pitkään jatkunut fuusiotyö saadaan vihdoinkin päätökseen kuluvan kuukauden aikana. Tänä vuonna olemme julkaisseet poikkeuksellisen paljon uutuuksia ja sama vauhti jatkuu syksyn laitetarjonnassa. Olemme positiivisen ongelman edessä, kun mietimme osastomme ilmettä. Miten ihmeessä saamme kaiken kiinnostavan mahtumaan paikoilleen?

TAPAHTUMAN VIRALLINEN SIVUSTO

 

OSASTON C719 TÄRPIT

 

Uudistettu Ultimaker

Näe ensimmäisenä maailmassa. Julkistamme yhdessä Ultimakerin kanssa uusia tuotteita. Tämä on virallinen julkistus, joka tapahtuu Ultimakerin toimesta samanaikaisesti TCT:ssä Birminghamissa. Näitä uutuuksia ei kannata jättää näkemättä.

OLEN KIINNOSTUNUT KUULEMAAN LISÄÄ TÄSTÄ UUTISESTA

 

Lahden 3D-tuotannon kuulumiset

Fuusio on vihdoin loppusuoralla. Lokakuussa Grano 3D on virallisesti sulautettu Maker3D:n liiketoimintaan. Resurssien lisäännyttyä voimme tarjota jatkossa entistä laajemmalla skaalalla palveluita. Lahden tuotepäällikkö Tony tavattavissa osastoltamme. Tule keskustelemaan 3D-tuotantomme mahdollisuuksista.

 

Formlabs Form 3 ja Form 3L

Osastollamme on esillä maailman suosituimpiin brändeihin lukeutuvan Formlabsin uusin malli – FORM 3. Formlabs Roadshow saapui Hernesaareen kesäkuun lopussa. Form 3 oli esillä ensimmäistä kertaa ja monipuoliset esitykset SLA -tulostuksen ympärillä saivat paljon kiitosta. UUTISLINKIN takaa löytyy myös itse esitykset uteliaalle.

 

Sinterit

Vihdoinkin edullista SLS-laitteistoa tarjolla. Muutimme markkinoita Suomessa tarjoamalla laadukkaat pursotinlaitteistot kaikkien saataville. Tulemme tekemään saman myös lasersintrauslaitteistojen kanssa.

Sinteritillä on poikkeuksellisen laaja materiaalivalikoima laadukkaalla lopputuloksella. Tule osastolle näkemään ja kuulemaan lisää. Tarkista mitä löytyy SINTERIT LISA PRO -mallin kannen alta.

 

Nähdään messuilla!

 

Ystävällisin terveisin,

 

Jarkko Lohilahti
CEO, Founder – Maker3D
+358400565641
jarkko.lohilahti@maker3d.fi


Vain rekisteröidyt käyttäjät voivat jättää kommentteja.
Kirjaudu sisään ja jätä kommentti Rekisteröidy heti