Ultimaker 2+ Connect ja Air Manager - käyttöönottokokemuksia

Eräänä perjantai-iltapäivänä Hernesaareen saapui lavallinen ennen Suomessa näkemättömiä pahvilaatikoita… No siitä sitten välittömästi yhden kimppuun. Koneen laatikko on samankaltainen mitä S-sarjan tulostimissa muovisine lukitsimineen ja alta paljastui siisti pakkaus identtisine sisälaatikoineen (kuva 1.) Pakkausjärjestely on sen verran yksinkertainen, että konetta uudelleen pakattaessa ei tarvitse hirveästi ihmetellä mihin mikäkin vaahtopala tulee.

Tuote verkkokaupassamme: http://www.3d-tulostus.fi/Ultimaker-2-Connect

Kuva 1. Tulostimen pakkaus sisältä.

Itse kone oli ensi näkemältä jämäkän oloinen. Runko on aavistuksen kookkaampi mitä vanhassa Ultimaker 2+:ssa, mutta kone sopii silti vanhan esittelyalustan päälle. Tulostuspäähän taikka sen koneistoon ei ole tehty isoja muutoksia, tulostuspään muoviosien väri on vaihtunut ja Y-rajakytkin on siirretty järkevämpään paikkaan pois Y-suunnan lyhyen hihnan vierestä. Vanhoista koneista tuttu, erillinen 24V virtalähde on säilytetty.

Sen sijaan koneen materiaalinsyöttökoneisto ja tulostusalusta on laitettu kokonaan uusiksi. Syötin muistuttaa ulkoisesti S-sarjan koneissa käytettyä, mutta avaaminen paljastaa yksinkertaisemman ratkaisun (Kuva 2.) Syöttimen piikikästä vetorullaa ei ole karkaistu S-sarjan tapaan eikä syöttimessä ole filamentin virtaussensoria, vain muovinen ohjuri. Tästä syystä Ultimaker 2+ Connect ei ole virallisesti tuettu tulostamaan kuitukomposiittimateriaaleja. Ultimakerin kalliimmista malleista tuttua kelojen NFC-tunnistusta ei tämän koneen kelatelineessä myöskään ole.

Kuva 2. UM2+ Connectin syötin sisältä.

Tulostusalustan pohjalevy on vaihtunut S3-mallista tuttuun valualumiiniseen alustaan, mikä tekee koko tulostusalustasta huomattavasti vakaamman mitä vanhan koneen peltilevy (Kuva 3.) Etupaneelin SD-kortinlukijan tilalla on USB-portti ja näyttö sekä valintapyörä on korvattu 2,5” kosketusnäytöllä.

Kuva 3. Tulostin edestä.

Tulostimen lisävarusteena myytävä Air Manager-kotelointi on pakattu itse konetta hieman monimutkaisemmin. Pakkauksesta paljastuu koneen rungon päälle kiinnittyvä tuuletinkotelo, ohjauskaapeli ja suodatinmoduuli, itse pleksinen koppa sekä magneetilla kiinnittyvä etulevy.

Asennettaessa huomio kiinnittyy heti koppaan, jossa ei ole minkäänlaista S5:n Air Managerista tuttua saranointia tai kiinnitysmekanismia. Eli se siis vain pudotetaan tulostimen ja tuuletinkotelon päälle. Normaalissa käytössä yläosan kotelointia ei kuitenkaan juuri koskaan tarvitse aukaista, joten tarvetta saranoinnille ei sinällään ole. Sen sijaan enemmän kulmakarvoja nostaa etukansi (Kuvat 3 ja 5.) Etulevy kiinnittyy tulostimen paneeliin yläreunastaan kahdella magneetilla, mutta alareunassa on vain kouru mikä pitää sen paikoillaan tulostimen etupaneelin sisällä. Etulevyn on siis mahdollista tippua mikäli tulostinta tönäistään. Suodatinmoduuli on sama kuin S5-mallin vastaavassa Air Manager-koteloinnissa ja sen luvataan poistavan tulostuksesta irtoavat pienhiukkaset.

Kuva 4. Tulostin ja kotelointi takaa.

Kuva 5. Koteloinnin mukana tuleva irtokansi tulostimen etupaneeliin, yläreuna vasemmalla ylhäällä.

Kaiken mekaanisen asentelun jälkeen on vuorossa firmwaren päivitys, sillä kyseinen esisarjan malli toimitettiin ilman toimivaa ohjelmistoa. Sellainen oli kuitenkin helposti asennettavissa USB-tikun avulla. Ensimmäisen virallisen firmwaren versionumero onkin asianmukainen 1.0.0.

Koneessa on verkkoyhteyksiä varten Ethernet-pistoke ja WLAN-yhteys. Tässä vaiheessa internetiin yhdistämiseen käytettiin WLAN:ia. Verkon yli tulostamista varten laite pitää liittää omaan Ultimaker-tiliin kuuluvaan Digital Factory-pilvipalveluun. Oman firmwarensa kone pystyy päivittämään suoraan internetistä.

Laite on yhtä nopea kuin vanha UM2+ sekä huomattavasti hiljaisempi, osin myös koteloinnin ansiosta. Kosketusnäyttöön saa tulostuksen aikana näkyviin esikatselun ja tulosteen tiedot. Materiaalin lataus tapahtuu täysin manuaalisesti, eli kone kyllä opastaa edelleen hommassa mutta ei vedäkään itse filamenttia syöttimeltä suuttimeen. Tosin tällöin prosessi on nopeampi mitä vanha “avustettu” versio. Kosketusnäytön tuntuma oli vielä testatussa koneessa hieman jähmeä, mutta tämä korjaantuu oletettavasti ohjelmistopäivitysten myötä. 2,5 tuuman näyttö ei tosin ole kovin iso, joten ikänäön myötä siitä voi olla vaikeaa saada selvää (tämän alkaa huomata jo itsekin).

Yhteenvetona koneesta voi parin printin jälkeen sanoa, että laite on haluttu pitää edelleen yksinkertaisena, mutta kehitettynä. Kosketusnäytön paremmuudesta voidaan olla monta mieltä, ainakin allekirjoittaneen mielestä vanha LCD-näyttö plus valintapyörä oli helpompi ja nopeampi käyttää.

Pienenä pääsiäismunana piti myös avata laitteen pohjan peitekansi ja katsoa elektroniikat läpi. Koska kone käy 24V pienjännitteellä, pohjan kannessa ei ole turvaruuveja ja sinetöintiä kuten S-sarjassa. Emolevy on keskemmällä runkoa mitä UM2+:ssa ja näyttää kokeneen vain pieniä muutoksia. Sen sijaan etuseinän Ulticontroller-piirilevy on laitettu kokonaan uusiksi ja sisältää myös koneen “älyn” eli Onion Omega 2+ SOC-piirin. Epäilen, että nämä elektroniikkaan kohdistuneet muutokset osaltaan kertovat myös siitä, ettei vanha UM2+ tule saamaan Connect “päivitystä.”

Ystävällisin Terveisin,

Aleksis Lehtonen
Support & Service - Maker3D